Uskonnot
Jumaluudet
Tärkeimmät jumalat rajamailla on kuvattu tässä tarkemmin ja niillä on enemmän vaikutusta pelin kannalta, mutta voit kirjoittaa hahmosi niin, että hän voi palvoa mitä tahansa Forgotten Realmsin jumaluuksista. Monet hahmoista palvovat useampaa jumaluutta, mikäli eivät ole osa papistoa.
Valon jumaluudet
Tymora
Onnetar, Onnen Tuoja, Hymyilevä neito
Tymora on hyvän onnen jumalatar. Hän suosii niitä, jotka ottavat riskejä ja siunaa niitä, jotka tuomitsevat hänen pahimman vihamiehensä, Beshaban seuraajat (Beshaba on epäonnen jumalatar). Tymoraa palvovat erityisesti kaikenlaiset uhkapelurit, seikkailijat ja erilaisten pelien pelaajat, mutta myös he, jotka päättävät lähteä jonkinlaisiin uhkayrityksiin tai tarvitsevat elämäänsä jonkinlaista onnenkantamoista. Tymoran papisto kannustaa jahtaamaan unelmiaan ja asettamaan tavotteet korkealle. He myös myyvät seikkailijoille taikajuomia ja muita pieniä taikaesineitä. Erityisesti puolituiset rakastavat Tymoraa ja heidän parissaan on uskomus, että Tymora on itse asiassa puolituinen.
Chauntea
Äiti maa, Suuri Äiti
Chauntea on maanviljelyksen jumalatar: kylvämisen ja korjaamisen, istuttamisen ja harventamisen, kasvattamisen ja teuraaksi saattamisen, keritsemisen, kehräämisen ja kutomisen jumalatar. Häntä palvovat usein kaikki ne, jotka asuvat maaseudulla tai tekevät töitä, jotka liittyvät maanviljelykseen ja karjanhoitoon. Hän on myös kodin ja seimen jumalatar. Hän on lasten ja kotien suojelijatar ja kansa antaakin hänelle kiitoksen, aina kun saa asettua kodin lämpöön ja onneen. Chauntean uskoon kuuluu hoito ja kasvu. Elämän ikuinen kierto, kylvö ja korjaaminen, ovat osa hänen uskoaan. Chauntealle kauhistus ovat tuho ilman korjaamista tai uuden alkuun saattamista ja vain pelkästään tuhoamisen vimmasta. Chauntean temppeleissä on paljon tietoa maanviljelyksestä ja hänen pappinsa auttavat mielellään maatöissä. Myös monet druidit palvovat Chaunteaa.
Lathander
Aamunherra, Inspiraation kukoistus, Ruusunkultainen jumala
Lathander on kevään, syntymän ja uudistumisen jumala. Hänen alueeseensa kuuluvat myös uudet ajatukset, nuoruus, elinvoima ja kilvoittelu parempaa elämää kohden. Hän on aamunkoiton jumala, joka edustaa uutta päivää täynnä uusia mahdollisuuksia. Lathanderia rukoillaan usein, kun lähdetään matkalle tai tekemään ja tavoittelemaan jotain uutta. Lathander on hyvin suosittu kauppiaiden keskuudessa ja siitä hänen kirkkonsa on hyötynyt. Hänen symbolinsa on nouseva aurinko ja hänen päävärinsä ovat punainen ja kulta. Lathanderin temppelit tarjoavat paikallisille hyvin laajan valikoiman palveluita; esimerkiksi ihmiset menevät naimisiin aamunkoitteessa, ilmoittavat uusista yhteisöllisistä yrityksistä ja jopa joskus synnyttävät lapsia antaakseen heille hyvää onnea. Lathanderin papit ovat usein tärkeitä hahmoja yhteisöjen johdossa ja heidän sanaansa kuunnellaan. Lathanderin silmissä epäkuolleet ovat erittäin inhottavia, sillä ne ovat takertuneet menneisyyteen, eivätkä anna uuden kukoistaa.
Mielikki
Metsän kuningatar, Metsän neito
Mielikkiä palvotaan harvoin muulloin paitsi metsässä. Hän on metsämaiden ehdoton kuningatar ja hänen kerrotaan pitävän huolta väestä metsässä, vaikka he olisivat kuinka julmia tai pahoja. Kun lapset eksyvät metsään, he rukoilevat Mielikkiä tuomaan heidät takaisin. Mielikki on metsän ja metsän eläinten jumalatar. Hänen kerrotaan olevan melko vaikeasti saavutettavissa, ei siksi, etteikö hän huolehtisi myös ihmisistä, vaan siksi että hän ei mielellään suosi ketään. Hän on samoojien, metsänvartijoiden ja puunhakkaajien suojelija, mutta hekin vain harvoin rukoilevat häntä. Mielikin symboli on yksisarvinen. Monesti metsän kulkijat ovat kaivertaneet hänelle pyhättöjä, joissa esiintyy hänen symbolinsa, toiveenaan, että hän siunaisi heidän leirinuotionsa metsässä. Myös puunhakkaajat tietävät lopettaa hakkuunsa Mielikin merkin nähdessään, sillä Mielikin tiedetään katsovan paheksuvasti niitä, jotka hakkaavat liikaa metsistä. Silvanuksen katsotaan olevan Mielikin isä.
Mystra
Mysteerien neito, Loitsujen lady, Kaiken magian äiti
Mystra on taikuuden jumalatar ja myös mahdollisuuksien jumalatar. Häntä palvovat maagikot, alkemistit ja kirjanoppineet ja kaikki ne, jotka käyttävät taikuutta tai taikaesineitä elämässään. Häntä rukoilevat myös ne, jotka kohtaavat pelottavaa magiaa elämässään tai joutuvat sen uhriksi. Mystra on kaiken sen jumalatar, mikä tekee loihtimisen mahdolliseksi. Hän muokkaa ja hoitaa magian kudelmaa, jonka avulla kuolevaiset voivat saavuttaa raa’an magian voiman ja käyttää sitä loitsuissaan. Mystraa palvotaan joka puolella maailmaa, koska magia on olennainen osa maailman olevaisuutta. Monesti Mystran temppeleistä löytyy pappien lisäksi velhoja, noitia ja jopa bardeja. Mystran päämäärä on selkeä: valvoa, että magiaa käytetään oikein maailmassa ja että kaikki ne, joilla on mahdollisuus käyttää sitä, voivat oppia sen käyttöä. Hänen papistonsa pitää silmällä niitä, joilla magian lahja on ja johdattaa heidät sopivan opettajan luokse.
Sune
Lady Tulitukka, Rakkauden Rouva, Intohimon prinsessa
Sune on kauneuden ja rakkauden jumalatar. Hänen symbolinsa on neito, jolla on tulipunainen tukka. Sunen papisto tunnetaan Sydänvahteina ja yleensä he ovat erittäin mieltä lämmittävän näköisiä katsella, eli vetoavat moniin ulkonäöltään. Heiltä vaaditaan hyvän ulkonäkönsä ylläpitoa ja toisten alituista rohkaisua. Sunen papisto yrittää tuoda maailmaan kauneutta monin eri tavoin, esimerkiksi luomalla taidetta, tukemalla nuoria taiteilijoita ja näyttelijöitä, ja tuomalla maailman perukoihin eksoottisia materiaaleja kuten silkkejä ja satiineja. Hänen seuraajansa suorastaan rakastavat rakkautta pursuavia tarinoita ja keräilevät usein taide-esineitä. Toisaalta Sunen mukaan kauneus voi olla myös sisäistä, eli häntä eivät seuraa pelkästään pinnalliset vaan myös syvälliset henkilöt, jotka etsivät sisäistä kauneutta. Monet bardeista palvovat Sunea, mutta hänen seuraajien joukkoon mahtuu monta rakkaudennälkäistä yksinäistäkin, jotka omistavat hänelle rukouksen löytääkseen sydämen valittunsa.
Torm
Uskollinen raivo, Totuus, Oikeuden käsi
Torm on uskollisuuden, velvollisuuden ja vastuullisuuden jumala ja häntä palvovat ne, jotka pyrkivät suurempaan hyvään. Hänen uskovaistensa mukaan pelastus tulee palveluksen kautta ja jokainen velvollisuuden noudattaminen lisää hänen voimaansa. Ne jotka ottavat Tormin sydämeensä, uskovat tehtävänsä olevan vääryyksien korjaaminen, hyvyyden lisääminen ja toivottomien auttaminen. He pyrkivät pitämään rauhan ja järjestyksen, samalla vastustaen epäoikeudenmukaisuutta. He pyrkivät vastustamaan korruptiota ja heidän kuuluu heti kohottaa kätensä mädännäisyyttä vastaan. Oikeuden käsinä seuraajien kuuluu antaa nopea kuolema niille, jotka ovat pettureita. Suurin osa paladiineista palvoo Tormia jumalanaan. Tormin symboli on valkoinen, oikean käden rautakäsine.
Hämärän jumaluudet
Naamio
Varjojen herra, Kaikkien varkaiden mestari
Naamio on huijarijumala, kaikkien niiden suojelija, jotka eivät vanno lakien ja järjestyksen nimeen, kuten varkaat ja vakoilijat. Kaikki mikä varjoissa tapahtuu, on Naamion alaa. Ihmiset rukoilevat Naamiota silloin, kun viekkaus on tarpeen tai vehkeilyä on luvassa. Kurtisaanit ja diplomaatit lähettävät hänelle rukouksen viehkeyden tai helppojen neuvottelujen toivossa. Ne, jotka Naamiota palvovat, tekevät usein monensorttisia laittomuuksia, kuten taskuvarkauksia, murtokeikkoja, vakoilemista tai huijaamista. Monet tavalliset ihmiset taas toivovat säästyvänsä taskuvarkauksilta pitämällä vyöllään “Naamion uhrikukkaroa”, joka on pieni ja helposti leikattavissa irti. Uhrikukkarossa on pieni lahjus jumalalle ja varkaalle, jonka taskuvaras saa viedä mukanaan ja näin tavalliset ihmiset toivovat välttyvänsä menettämästä liikaa rahaa taskuvarkaille. Monesti taskuvarkaat kunnioittavatkin uhrikukkaron muodossa lähetettyä rukousta jumalalleen, eivätkä ryöstä enempää sen kantajalta. Naamion symboli on musta, koko kasvojen peittävä naamio.
Tempus
Sodan herra
Tempuksen papisto opettaa sodan kunniakkuutta, väkivallan käyttöä konfliktien ratkaisemisessa ja pelkuruuden kieltämistä. Häntä palvovat useat soturit, paladiinit, barbaarit, varkaat ja samoojat. Hänen symbolinsa on leimuava miekka. Koska Faerun on väkivaltainen maailma, Tempuksen seuraajia on erittäin paljon. Kuka tahansa, joka miekan vetää, rukoilee yleensä Tempusta ennen taisteluun lähtöä, sillä hänen suosionsa taistelussa voi pelastaa hengen. Tempukselle on omistettu temppeleitäkin, mutta ne näyttävät enemmän sotilaallisilta parakeilta. Monesti sodissa on käynyt niin, että Tempuksen papistoa on ollut molemmilla osapuolilla, joten parhaiten taistelleen osapuolen sanotaan saaneen Tempuksen siunauksen. Tempuksen katsotaan olevan neutraali jumala. Hänellä kerrotaan olevan vain kolme tärkeää sääntöä: ole peloton, älä koskaan peräänny taistelusta ja kunnioita sodan sääntöjä.
Oghma
Suuri Kirjansitoja, Vanha Viisas, Tiedon Herra
Oghma on tiedon, viisauden, inspiraation ja keksintöjen jumala ja hänen symbolinsa on tyhjä käärö. Useat bardit, papit, velhot, kirjurit ja opettajat palvovat häntä. Hänen nimiinsä on perustettu monia vanhoja kirjastoja ja kirjansitomoja ja hänen oppiensa mukaan kaikki tieto tulee säilyttää ja arkistoida tuleville sukupolville. Ideat voivat hänen mukaansa liikuttaa vuoria ja ovat suurin voima yhteiskunnassa. Tieto on valtaa ja sitä tulee käyttää osaavin käsin. Hänen mukaansa suuri häväistys on tappaa viestinviejä, joka kuljettaa tietoa paikasta toiseen. Tietoa tulee levittää aina kun se on mahdollista ja tarpeellista ja muita tulee sivistää ja opettaa parhaansa mukaan. Oghma ei arvosta väärää tietoa, valheita tai juoruja, koska ne poikkeavat totuudesta.
Silvanus
Vanha Tammi, Metsän isä
Silvanus on villin luonnon jumala ja häntä palvovat erityisesti monet druidit, samoojat ja barbaarit. Hän on yksi vanhimmista Faerunin jumaluuksista ja joskus hänen katsotaan olevan Chauntean, eli Äitimaan puoliso. Häntä palvotaan erityisesti paikoissa, missä villi luonto kohtaa agraarisen kulttuurin ja monesti hänen palvelijansa yrittävät pysäyttää luonnon tuhoamisen maanviljelyksen tieltä. Vaikka Silvanuksen seuraajat kunnioittavatkin Chaunteaa, he eivät arvosta maanviljelystä niin korkealle kuin koskematonta luontoa. Silvanuksen pyhät riitit tapahtuvat aamuhämärissä tai auringon laskiessa ja hänen pyhä symbolinsa on tammen lehti. Silvanus opettaa, että elämä on kiertokulku ja tasapainottaa kaiken: syntymän ja kuoleman, maatumisen ja jälleen kierron. Hänen oppiensa mukaan on säilytettävä kaiken tasapaino ja taisteltava niitä vastaan, jotka tuota tasapainoa järkyttävät. Epäkuolleet ovat häväistys Silvanuksen silmissä, sillä ne ovat ruumiita, jotka eivät palaa luonnon kiertokulkuun kuoltuaan ensin.
Pimeyden jumaluudet
Auril
Kylmä jumalatar, Jään neito, Talven Kuningatar
Aurilista kerrotaan, että hän on oikuttelevainen ja turhamainen jumalatar, joka hallitsee talven kylmiä puhureita. Häntä palvotaan usein salaa ja pelkästä pelosta. Monesti maanviljelijätkin uhraavat hänelle talven kynnyksellä, jotta hän ei toisi mukanaan kammottavia pakkasia, joihin kuolevat monet ja myös keväällä, jotta hän ei toisi takatalvea mukaan, joka olisi tuhoisaa kevätkylvöille. Aurilin papisto vaeltaa usein ympäriinsä, eikä heillä kerrota olevan mitään kiinteää temppeliä missään ja he saapuvat eritoten talven kynnyksellä vaatimaan uhrilahjoja Talven Kuningattarelle. Heistä ei varsinaisesti pidetä, mutta ei heitä kukaan poiskaan uskalla ajaa, sillä se tietäisi varmaa pakkastalvea.
Bane
Tyranni, Pimeyden herra, Musta käsi
Banella on yksinkertainen tavoite: vahvat ovat syntyneet johtamaan heikompiaan. Yksinvaltias, joka pystyy kaappaamaan vallan itselleen, on oikeutettu tekemään niin, koska siitä hyötyy yksinvaltiaan lisäksi myös ne, jotka ovat hänen alamaisiaan. Jos hallitsija sortuu korruptioon, rappioon tai on vanhuudenhöperö, uuden tyrannin on noustava. Banea seuraavat ovat pimeyden verhon ympäröimiä. Monet heistä ovat tehneet kammottavia tekoja hänen nimissään, mutta suurin osa ihmisistä ei palvo Banea pelkkää pahansuopuuttaan. Bane edustaa myös kunnian- ja vallanhimoa ja valtaa muiden ylitse. Sanotaan, että Bane suosii rohkeita ja niitä, jotka ottavat ohjat omiin käsiinsä ja niitä, joista tulee valloittajia. Monesti ovat Banen seuraajat torjuneet ne, jotka ovat villejä ja raakalaisia ja aiheuttaisivat vain järjetöntä kaaottisuutta ja tuhoa ja syösseet vallasta korruptoituneen hallitsijan. Monissa muissa maissa Banen palvonta on kuitenkin johtanut hirmuhallitsijoihin, tuoneet mukanaan ikäviä kauppamonopoleja, tai tuoneet orjuuden sinne, missä sitä ei ennen ollut. Banen seuraajat haluavat hallita hinnalla millä hyvänsä ja heidän valtionsa ovat yleensä ankarien lakien alla.
Beshaba
Tuomion rouva, Epäonnen neito
Beshaba on onnettomuuksien, huonon tuurin, ikävien sattumusten ja pahantahtoisten tekojen jumalatar. Monet uhraavat hänelle salaa, sillä sanotaan, että hän tuo äkkiä pahan onnen luokse, mikäli häntä ei pysty miellyttämään tarpeeksi. Tymoran valitut papit pitävät näitä uhrauksia kammotuksena, mutta he eivät pysty kitkemään taikauskomuksia ja syvälle juurtuneita riittejä kokonaan kansalaisista pois. Monet väestä tuppaavat heittämään suolaa olkapäänsä ylitse aloittaessaan ruokailun, koska uskovat tämän tavan pitävän “Beshaban pahan silmän poissa”. Myös kolmasti vasemmalle kääntymistä varotaan visusti. Beshaba on yhtä oikukas jumalatar kuin sisarensa Tymora ja rakastaa kirota muita, esimerkiksi laivat ovat ajautuneet karille, kun merenkulkijat ovat yllättäen menettäneet suuntavaistonsa. Beshaban sanotaan olevan myös erittäin kaunis katsella ja jos hän ilmestyy jollekin kuolevaiselle, pelkkä hänen ulkonäkönsä sanotaan tekevän kuolevaisen himosta hulluksi. Beshabaa palvovat monet pelkästä pelosta, ei niinkään uskonnollisesta kunnioituksesta. Hänen oppiensa mukaan hän lähettää heti pahan ilman lintunsa matkaan, mikäli joku ei ole onnistunut pitämään häntä tyytyväisenä uhrimenojen avulla.
Malar
Petojen herra, Metsästyksen jumala, Mustaverinen
Malarin symboli on kynnekäs käpälä. Malar on luonnon pimeä voima ja häntä palvovat useat pedot, kuten ihmissudet ja monet julmat druidit ja samoojat. Myös moni barbaari valitsee hänet, sillä hän edustaa julmuutta ja raakaa, eläimellistä voimaa. Hänen seuraajansa uskovat, että metsästys on keskeinen elämän ja kuoleman voima ja metsästyksessä päätetään, kuka kuolee ja kuka selviytyy. Ihmiset uskovat, että Malaria ei voi lepytellä eikä hän tunne armoa sydämessään, joten hän saa rukouksia ainoastaan niiltä jotka parhaillaan metsästävät. Häntä rukoillaan saaliin löytämiseksi ja myös sen takia, että uskovainen saisi pedon merkin; jotta kaikki pedot kaihtaisivat häntä. Malar on niiden jumala, jotka rakastavat jahtia, eivät kaihda veren näkemistä ja nauttivat uhrinsa pelon valtaan saattamisesta.